Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Huviretki Valamon luostariin

Valamon luostarisaariryhmä Laatokalla oli hyvin suosittu matkailukohde. Luostari tarjosi eksotiikkaa, monet taiteilijat kävivät siellä etsimässä inspiraatiota. Ortodoksit tulivat pyhiinvaellukselle ja luterilaiset ihastelemaan luonnon kauneutta ja saaren rauhallisuutta sekä slaavilaista mystiikkaa. Pääluostarin lisäksi skiittoja oli sekä pääsaarella että pikkusaarilla lähellä ja kaukana.

Valamo kuului Sortavalan maalaiskuntaan. Suomen itsenäistymisen jälkeen luostari jatkoi toimintaansa. Saarelle perustettiin varuskunta, jonne muutti sotilasviranomaisia perheineen. Lapsille tarvittiin koulu ja muitakin palveluja saarelle kaivattiin. Osa luostarin tiloista vuokrattiin valtiolle. Luostarissa oli tyhjiä skiittoja, kun munkkien lukumäärä 1920-luvulla pieneni.

Kuvassa näkyy pääluostari kaikessa komeudessaan. Oikealla oleva suuri valkoinen rakennus oli pyhiinvaeltajien majatalo, tämän huviretken aikana vuonna 1929 se oli jo varuskunnan käytössä, siellä oli esikunta ja muutamia asuinhuoneistoja. Satamassa on Kjell-niminen laiva, sen nimeksi muutettiin Valamon Luostari luostarin ostettua sen. Samalla laivan väri muuttui valkoiseksi. Laivan takana näkyvä pieni pyöreä kappeli on Neitsyt Marian ilmestyskappeli.

Huvimatkalaisseurueemme tulee laivalla joko Sortavalasta, Salmista tai Lahdenpohjasta tai ehkäpä Käkisalmesta. Siitä, ketä seurueeseen kuuluu, ei meillä ole tietoa. Kuvista voi seurata tyypillistä huviretkeä Valamoon. Laivalla tutustutaan matkaoppaaseen ja seurataan jännityksellä luostarin lähestymistä.

Tämäntyyppisiä höyrylaivoja kulki Laatokalla vieden turisteja Valamoon. Laiva muistuttaa luostarin Otava-nimistä laivaa, mutta keulassa lukee Imatran.. toisen puolen tekstiä ei näy. Kun laivat lähestyivät Valamoa, ensimmäinen skiitta, jonka he näkivät oli Pyhän Nikolaoksen eli Nikolskin skiitta, joka näkyy oikeanpuoleisessa kuvassa. Pyhimys tunnettiin merenkulkijoiden pelastajana. Skiitalla oli aina vahtimunkki ja kun sumu nousi Laatokalle, hän soitti skiitan suurinta kelloa ja varoitti siten laivojen miehistöä.

Tämä näkymä odotti turistia satamassa. Luostarissa oli 60 työhevosta. Osaa käytettiin matkailijoiden ja etenkin heidän tavaroidensa hakemiseen satamasta. Hotellille oli jyrkät portaat ja tulijat mielellään lähettivät matkatavaransa edellä hevoskyydillä ja kävelivät itse rauhassa vehreästä luonnosta nauttien. Toki matkustavainenkin sai kyydin, jos halusi.

Tie pääluostariin ja hotellille kulkee keskellä ja kaartaa loivasti vasemmalle kohti portaita. Satamassa on Neitsyt Marian Kaikkien kärsivien ilon ikonin kappeli. Pyhiinvaeltajat voivat siinä hiljentyä ensimmäisen kerran, muut turistit ehkä ottivat ensimmäiset valokuvat sen edessä.

Kun matkaseurueemme on reippaasti tarponut 62 porrasta ylös, heitä odottaa Znamenie-kappeli, Ilmestyspäivälle pyhitetty. Kappeli on kaunis, se on tehty graniitista ja marmorista, ja siinä on kauniita mosaiikkeja. Kappeli on rakennettu sen muistoksi, että Aleksanteri II kävi luostarissa vuonna 1858. Taustalla häämöttää puiden takana luostarin hotelli, jonne matkaseurueemmekin ehkä suuntaa.

Luostarin hotellissa oli 200 huonetta ja isot ruokailuhuoneet. Aluksi vain naiset söivät hotellissa ja miehet ruokailivat munkkien kanssa heidän ruokalassaan. Myöhemmin hotellin yhteyteen rakennettiin kesäravintola. Hotellissa toimi myös saaren kansakoulu viidessä huoneessa.

Eräs matkaseurueemme rouvista poseeraa luostarin hotellin pääsisäänkäynnin edessä. Viereisessä kuvassa lienee hotellin isäntänä toiminut pappismunkki Luka, hänkin hotellin edessä. Luka oli tunnettu ankaruudestaan ja vakavuudestaan, hänen eksoottisten tummien silmiensä katse oli läpitunkeva. Arvi Karpov kirjoittaa hänestä seuraavasti: "Hotellista vastaava Luka oli varsin mahtava isäntä. Hänen arkisen askeettinen olemuksensa teki suorastaan pelottavan vaikutuksen." Myöhemmin Uuden Valamon vuosina Karpov oppi tuntemaan toisenlaisen suojelevan Lukan.

Jonkin matkan päässä pääluostarista on Igumenien hautausmaa. Sinne on mukava kävelymatka pitkin pihtapuiden ja lehtikuusten reunustamaa maantietä. Tietä pitkin pääsee myös erakkomajalle, jossa erakko Nikolai asui 1800-luvun alussa taivaallisia asioita mietiskellen. Igumenien hautausmaalle on haudattu mm. igumenit Nasar, Damaskin ja Paulin. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyy hautausmaan kellotorni ja vasemmassa reunassa hautausmaan kivinen kirkko. Alakuvassa seurueen rouvat poseeraavat heti hautausmaalle tultuaan. Portti ja kujat ovat satumaisen kauniita.

Luostari oli rakennettu kahteen kehään. Uloimmassa oli erilaisia työpajoja ja munkkien keljoja. Sisemmällä kehällä oli kaksikerroksinen pääkirkko, museo, igumenin asunto ja paljon muita tiloja. Pääluostari oli todella suuri. Alakuvassa vasemmalla on kuva yläkirkon ikonostaasista. Siinä oli noin viisikymmentä vanerille maalattua ja koristeelliseen kehikkoon kiinnitettyä kuvaa. Oikeanpuoleisessa kuvassa on portti munkkien vanhalle hautausmaalle. Sinne on haudattu myös kaksi naista Maria Gennari ja kauppiaan leski Maria Tjumeneva.

Ensimmäisessä kuvassa ulomman kehän portti. Sen kautta astuttiin Pyhän portin kautta luostarin uloimpaan asuinneliöön. Sitä vastapäätä oli toinen porttiholvi, josta pääsi luostarin sisäpihalle ja pääkirkkoon. Yksinäisen munkin kuja, sitä pitkin voi munkki kulkea ja miettiä tekemisiään, katua syntejään ja muuta. Oikeanpuolimmaisessa kuvassa näkyy osa luostarin viljelmiä. Suurissa puutarhoissa kasvatettiin hedelmiä, vesimeloneja, yrttejä ja muuta. Etenkin kaali oli suosiossa, tehtiinhän talvea varten hapankaalia suuriin tammitynnyreihin valtavat määrät.

Seurueemme Vladimirin sillan maisemissa. Tie pääluostarista johti Suureen skiittaan kauniiden maisemien halki ja Vladimirin sillan yli. Sillan ali pääsi sisäjärville soutelemaan. Lähellä oli Jumalanäidin muistokappeli. Kaunis tie oli matkailijoiden iltakävelyjen suosikki, niinpä meidänkin seurueemme on sinne tiensä löytänyt. Alakuvassa seurueen leidit ovat lähdössä luostarin pienellä veneellä tutkimaan saaren sisäosia.

Kaksi poikaa, toinen kauhtantsiekka eli harmaan kauhtanan kantaja, nuori alle 20-vuotias karjalaispoika, joka todennäköisesti asuu Kinobiassa valvojan alaisuudesssa. Toinen poika jo noviisi, puettuna mustaan noviisin kauhtanaan. Oikeanpuoleisessa kuvassa poika keskustelee matkaseurueemme kanssa. Nuori poika mustassa kauhtanassa on varmasti eksoottinen tuttavuus. Pojat ovat hyvin samannäköisiä, onko kyseessä mahdollisesti sama poika? Luostariin perustettin 1930-luvun alussa poikakoti, mutta jo sitä ennen luostarissa oli harmaan viitan kantajien osasto, johon kuului suomalaisia nuoria poikia. Kuvan poika/pojat ovat mahdollisesti heitä.

Munkki kävelemässä luostarin sisäpihalla. Päällä olevan liivin, jossa on ristinmerkki, perusteella ajattelen, että kuvassa on skeemamunkki. Hänen tehtävänsä on olla kuollut tälle maailmalle, ja vain rukoilla koko maailman puolesta. Vanhimmat munkit voivat halutessaan vihkiytyä skeemamunkiksi. Skeemamunkki ei tee töitä, rukoileminen on hänen työnsä. Tässä kuvassa munkin päällä on kuitenkin työasu. Joten olen ymmälläni.

Matka on ohi ja seurueemme odottelee lähtevää laivaa Kaikkien kärsivien ilon ikonin kappelilla. Paljon on tullut uusia ja erilaisia kokemuksia. On haikeaa jättää tämä erilainen ympäristö. Luostarin rauha ja henkisyys jää taakse, maailma kutsuu. Ehkä vielä tapaamme.

Todellakin matkaseurueemme matka oli varmasti mielenkiintoinen. Meillä ei ole aavistustakaan, ketä nämä henkilöt olivat. Nämä ihastuttavat, menneen maailman rauhaa henkivät kuvat ovat löytyneet divarista ja niiden perusteella on kehitetty tämä matkakertomus. Albumissa luki vuosiluku 1929, on mahdollista, että sekään ei ole oikein. Tai sitten on, mutta loppujen lopuksi, onko sillä merkitystä. Jos sinulla on jotakin lisätietoa, tunnistuksia, kysymyksiä tai muuta, osoitteeseen sortavala@manport.fi voi niitä lähettää.,

Valamon mystiikka kutsuu yhä, itselleni tuli kuvia ja kirjoja tutkiessani taas into lähteä Valamoon. Toivottavasti pääsen. Ja tervemenoa muutkin.