Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Jamilahden kansanopisto ja lepokoti

Jamilahden Kansanopisto sellaisena kuin se oli jätettävä evakkoon lähtiessä. Sortavalan Evankelinen Seura perusti opettajille lepokodin, josta muodostuikin lepokoti kesäksi ja kansanopisto talveksi.

NÄIN JAMILAHDEN TARINA ALKOI

Sortavalan Evankelinen Seura perustettiin vuonna 1890 seminaarin poikaharjoituskoululla, ensimmäiseen johtokuntaan kuuluivat rovastit Sahlman ja Hulkkonen, vt kirkkoherra Kontio, opettajatar Jenny Ingman (Ivalo) ja seminaarin lehtorit Boxström ja Hougberg (Vaaranen), joka valittiin puheenjohtajaksi. Seuran tärkeimmiksi tehtäväksi katsottiin Raamatun ja muun kirjallisuuden levittäminen, pakanalähetys, pyhäkoulujen edistäminen ja sairaiden ja köyhien hoito. Myöhemmin tehtäviin lisättiin Jamilahden kansanopisto ja lepokoti.

Vuonna 1894 seuralle rakennettiin Sortavalaan yllä olevassa kuvassa oleva oma talo, jota laajennettiin myöhemmin. Evankelisen Seuran talosta kodin löysivät seuran oman toiminnan lisäksi NNKY, NMKY (NKY), partiolaiset, hengellinen kuoro ja monet monet muut. Diakonissalaitoskin sai siellä alkunsa. Talo toimi vuosina 1916-1919 sotasairaalana ja sotilaiden majoituspaikkana. Jatkosodan aikaan siinä pidettiin maalaisseurakunnan jumalanpalvelukset, kun oma kirkko paloi talvisodan pommituksissa. Evankelisen Seuran talo on yhä edelleen Sortavalassa.

Lepokoti, lahja Luojan
ihme nähdä ihmisten,
suoma siunauksen suojan,
tuoja lahjain kaikkien,
ollos aina rauhan maja,
asuinpaikka rakkauden,
väsyneitten virvoittaja
sija levon suloisen.

Lukee Jamilahden lepokodin vieraskirjan ensilehdellä julkaisun Sortavalan Evankelinen Seura 1890-1940 mukaan.

Lepokodin taustalla kerrotaan olevan sen, että köyhä ja sairas opettaja lähetti seuralle 10 markkaa vuonna 1908. Kirjeessään hän kirjoitti, että Jumalan ääni käski häntä lähettämään rahan ja seura tietäisi, miten se on parhaiten käytettävä. Johtokunta liikuttui lahjasta ja laittoi rahan pohjarahaksi rahastoon, jonka käyttötarkoitus myöhemmin selviäisi. Rahasto karttui pikkuhiljaa, ja sitä mukaa myös ajatus opettajien lepokodista alkoi saada sijaa.

Seuran ystävä englantilainen pastori J D Kilburn kuuli ajatuksesta. Hän omisti useita pikkutiloja Kirjavalahden suulla. Vuonna 1915 seuran 25-vuotisjuhlissa hän lahjoitti seuralle 17 hehtaarin Jamilahden tilan Anjalan kylästä. Sen jälkeen alkoi tapahtua nopeasti. Lepokodin päärakennus vihittiiin käyttöön 1919 ja pienempi rakennus Mäkitupa seuraavana keväänä, 25 aurinkoista huonetta oli käytössä.

Yllä olevassa kuvassa on oikealla suuri päärakennus ja Mäkitupa vasemmalla. Näillä pärjättiin aluksi.

Lepokoti toimi kesäisin. Pian huomattiin, että toimintaa voisi järjestää myös talvisin. Tarkoitus oli ollut järjestää talvisin kursseja, mutta kohtalo päätti toisin ja perustettiinkin kansanopisto. Joulukuun 1. päivänä 1920 34 nuorta aunukselaista, inkeriläistä ja suomalaista tyttöä matkusti Siro-laivalla nyytteineen Jamilahteen. Siinä oli ensimmäinen kansanopiston kurssi. Lehtori B. Boxström oli saanut kehotuksen perustaa kansanopisto, ja asiat etenivät hyvin nopeasti. Kouluhallitus puolsi ja valtioneuvosto vahvisti asian kiireellisesti. Siihen aikaan Inkeristä, Aunuksesta ja Vienasta tuli paljon pakolaisia Suomeen, joten runsaasti pakolaisneitosia oli halukkaita tulemaan kansanopistoon. Monet pakolaisista suorittivat toisena vuonna kansakoulun oppimäärän ja tenttivät sen Anjalan kansakoululla. Kansanopiston nimeksi annettiin Raja-Karjalan kansanopisto, vuonna 1926 se muutettiin Jamilahden kansanopistoksi. Aluksi suurin osa oppilaista oli pakolaistaustaisia, mutta aikaa myöten suomalaisten osuus suureni.

Kaksi kuvaa Jamilahden lepokodin/kansanopiston päärakennuksen kauniista sisustuksesta. Oletin aina, että alimmaisessa kuvassa oven pielessä seisova henkilö on lepokodin ja kansanopiston johtaja Mikael Nyberg. Evankelisen Seuran 31. vuosikertomuksessa (1921) on julkaistu sama kuva, ja siinä kerrotaan, että kuvassa on lehtori B. Boxström.

Lepokodin isäntäparina oli alusta lähtien lehtori Mikael ja rouva Ester Nyberg. Mikael Nyberg tuli Jamilahteen lepokodin isännäksi, kansanopiston johtajuudesta ei silloin vielä ollut tietoa. Monet kansakoulun opettajat muistavat kesät, retket Laatokalle ja etenkin kodin lämpimän hengen ja musiikin. Uskonnolliset laulut kuuluivat jokaiseen päivään. Mikael Nyberg muistetaan lempeänä ja nöyränä kristittynä. Hän otti huolekseen toisten murheet ja suhtautui kaikkiin lempeästi. Mikael Nyberg on tunnettu musiikkimies, lepokodin lepääjät saivat usein herätä aamulla hänen sydämelliseen lauluunsa ja soittoonsa. Lepokotiin tuli alussa vain opettajia, mutta aikaa myöten vieraiden ammattien kirjo laajeni. Usein joukossa oli myös luovia ja esittäviä taiteilijoita. Jamilahdessa vieraili myös luonnontieteilijöitä ja muita tutkijoita, heidän asiantuntemuksensa syvensi Nybergin luonnontuntemusta ja -rakkautta.

Lepokodissa lepääjillä oli mahdollisuus uintiin, aurinkokylpyihin, kävely- ja souturetkiin, kalasteluun ja muihin ruumista ja sielua virkistäviin toimiin. Kansanopistolla kävi paljon vieraita; retkeilijöitä, Sortavalan seminaarilaisia, NNKY-laisia, NKY-laisia ja muita. Usein kiivettiin vuorelle katsomaan maisemia ja laulettiin vuoren rinteellä hengellisiä lauluja. Opistolaiset myös tekivät retkiä opistolta, suksilla viiletettiin milloin Helylään tai Sortavalaan. Usein opiskelijat myös vierailivat oman kylän kansakoululla tai taloissa.

Oppiaineina kansanopistossa olivat raamatun lukeminen, yhteiskuntatieto, karjanhoito, laskento, terveysoppi, lastenhoito ja paljon paljon muuta. Kansanopisto oli kristillinen, joten jokainen päivä aloitettiin aamuhartaudella ja lopetettiin iltahartauteen. Siellä pidettiin myös jumalanpalveluksia, Sortavalasta tuli pappi pitämään niitä.

Tiloina olivat aluksi vain lepokodin tilat, mutta vuonna 1928 kansanopistolle rakennettiin oma kolmikerroksinen kivirakennus, jossa oli paljon tilaa. Se näkyy jo tässä kuvassa. Taloon mahtui luokkahuone, kutomosali, käsikirjasto ja kahden opettajan asunnot sekä muutama oppilashuone. Uuden rakennuksen piirustukset laati arkkitehti F. Nyberg Porvoosta ja rakennustöitä valvoi rakennusmestari U. Korhonen Sortavalasta. Rakennus oli varustettu vesijohdolla. Sen ylimmän kerroksen ikkunoista aukesi kaunis maisema Hiidennientä kohti.

Vuonna 1929 kansanopistolla kävi ikävä vieras. Kaksikerroksinen Mäkitupa, joka näkyi aikaisemmissa kuvissa, tuhoutui tulipalossa. Siinä oli ollut kahdeksan huonetta ja sitä oli käytetty oppilasrakennuksena. Onneksi tuossa vaiheessa uusi opistorakennus oli jo valmis ja oppilaat pystyttiin majoittamaan siellä.

Jamilahden opistolta aukeni kaunis näköala Laatokalle. Vieraat vietiin usein Kotivuorelle ihailemaan kaunista Karjalaa, samalla usein laulettiin. Oikealla kuvassa näkyy Hakasaari, jossa pankinjohtaja Wegeliuksella oli huvila melkein vastapäätä opistoa. Hakasaaren takana näkyvät Suosaaret. Vasemmalla puolella näkyy Oravanselkää. Jamilahti sijaitsi Kirjavalahden suulla, joten sinne pääsee, kun menee jyrkästi vasemmalle. Varmasti sekä opiskelijat että lepääjät kävivät usein veneilemässä kauniissa Kirjavalahdessa.

Kansanopistolla järjestettiin kristillisiä tilaisuuksia, tyttöpäiviä ja muita, mutta myös käytännöllisiä tilaisuuksia. Esimerkiksi Itä-Karjalan Maanviljelysseura ja Laatokan Kalastajaseurat järjestivät vuonna 1929 yksipäiväiset lihan- ja kalansavustuskurssit opistolla. Tässä kuvassa on kuvan taustatekstin mukaan luokkakokous vuonna 1921. Siitä, minkä koulun luokkakokous on, ei ole tietoa.

Kuvassa on Jamilahden laituri, se oli tarpeellinen. Jamilahteen tuli tie vasta 1930-luvulla, siihen asti kuljettiin veneellä, laivalla, ratsain tai jalan, joskus jäätä pitkin potkukelkalla. Sähkön laita oli samoin, sekin saatiin vasta 1930-luvun lopussa. Jo 1920-luvulla oli puhuttu kansanopiston sähköistämisestä, mutta se toteutui vasta vuonna 1939. Sähköstä, keskuslämmityksestä ja lämpimästä vedestä ei saatu nauttia kauan, sillä sota alkoi. Maaliskuussa 1940 oli opisto jätettävä. Opisto aloitti pakolaisten opistona, mutta joutui itse pakolaiseksi. Pienen hetken ehti kansanopisto olla Kiteellä, mutta sitten tapahtui vielä ihme, ja jatkosodan aikana muutto takaisin oli mahdollista, olivathan rakennukset säilyneet. Jatkosodan jälkeen tuli lopullinen lähtö.


Sotien jälkeen Jamilahden kansanopisto muutti Valkealan ja Vehkalahden kautta Haminaan Poitsilan kartanoon, jossa se toimii edelleen. Ensi vuonna tulee 100 vuotta täyteen.

Jamilahden opiston johtaja Nyberg suunnitteli opistolaisille oman merkin. Ympyröissä ovat kirjaimet SVIA, ne symboloivat opiskelijoiden heimoalueita; Suomi, Viena, Inkeri ja Aunus. Reunoilla olevat pienet kirjaimet mtkh tulevat opiston toverilaulun ensimmäisestä säkeestä; Me tahtoisimme kypsyä hyvässä. Tämä merkki on Kerttu Multasen (s. Kuurne) merkki. Hän sai sen sodan jälkeen vuonna 1945 ollessaan opistolla neljän kuukauden pituisella kurssilla. Jamilahden kansanopisto sijaitsi silloin Valkealassa. Kerttu Multanen muistaa, kuinka sodan jälkeen ruokaa oli vähän, vaatetus oli niukkaa ja asunto kylmä, mutta silti muistot ovat hyviä. Kertulla oli vain yksi kenkäpari, ja kun hänen kenkänsä olivat suutarilla, Mia-johtaja (Tiusanen) lainasi hänelle kengät siksi aikaa. Tuolla opiston kurssilla oli 32 oppilasta, joista karjalaistyttöjä oli 27. Elämäneväitä nuorile opiskelijoille antoivat Mia Tiusanen, Lilli-Ann Nuorivaara, Linnea Ahola ja muut. Kertulle oli myös Sortavalan Jamilahti tuttu, olihan hän sammatsaarelaisena koululaisena ollut siellä tyttöleirillä.

Kuinka kummallista onkaan, että Neuvostoliiton aikana kansanopisto palveli pioneerileirinä. Toisaalta, mikä olikaan opistolle mukavampaa ja herttaisempaa kuin seurata pienten lasten leikkejä ja naurua. Voin nähdä kansanopiston rakastetun johtajan Mikael Nybergin, jonka isoisä on satusetä Sakari Topelius, hymyilevän itsekseen lasten leikkejä seuratessaan. Opistolle rakennettiin pieniä majoja, joissa lapset yöpyivät ja muutama huoltorakennus. Eräs venäläinen ystäväni sanoi, että Jamilahden pioneerileiri oli kaikkein paras Sortavalan seudulla.

Neuvostoajan jälkeen pioneerileirit loppuivat ja opisto ja sen sekä vanhat että uudet rakennukset rappeutuivat. Uudesta kansanopistorakennuksesta ei ole enää jäljellä kuin kuori. Vanha kaunis puinen rakennus on tuhoutunut jo aiemmin. Paikalle rakennetut pioneerileirinkin rakennukset ovat melkein yhtä surullisessa kunnossa.

Kaunis luonto on yhä olemassa. Ampiaisyrtit, maksaruohot ja muut erikoiset kasvit kukkivat yhä Jamilahdessa. Maisema Laatokalle on aina yhtä kaunis. Kannattaa kiivetä vuorelle katselemaan sitä. Yllä olevat kuvat ovat rannasta otettuja. Ylemmässä kuvassa on näkymä Hakasaaren ohi Oravanselän suuntaan. Alemmassa kuvassa on se maisema, jota opistolaiset saivat ihailla opistorakennuksen ikkunasta eli Laatokka Hiidenselälle päin.

Nykyään paikalliset käyttävät Jamilahden rantaa veneenlaskupaikkana Laatokalle kalaan lähtiessään. Aina kun olen siellä ollut, on ihmisiä kalansaaliineen tulossa Laatokalta tai suurin toivein lähdössä sinne. Johtuneeko paikalla leijailevasta Nybergin Jamilahden hengestä, että kaikkien kanssa on syntynyt ystävällinen kontakti ja jopa Laatokalle on pyydetty mukaan.