Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

A.A. Soininvaaran Puusepäntehdas

Alfred Adrian Sirén syntyi 21.3.1862 Soinissa. Hänen vanhempansa olivat lukkari/kanttori Kristian Sirén ja Emilia Amanda Wessman. Perhe muutti Soinista Paltamoon, kun Alfred oli nelivuotias. Kolmen Kainuussa vietetyn vuoden jälkeen perhe muutti Savoon, Kiuruvedelle.

Alfred Sirén kävi puusepänopin Kuopiossa 1881-1882 ja sen jälkeen teollisuuskoulun. Sitten elämä vei hänet Helsinkiin, jossa hän toimi arkkitehti Stenbäckin apulaisena. Helsingin vuosinaan hän toimi rakennusmestarina ja rakensi sinne ja muihin kaupunkeihin uudisrakennuksia. Vuonna 1894 hänet kutsuttiin Valkealaan tehtaan johtajaksi, siellä hän viihtyi viisi vuotta. Käytyään työskentelemässä Pietarissa vuoden hän saapui vuonna 1900 Sortavalaan Kiviniemen sahan hoitajaksi.

Vuonna 1905 Alfred Sirén perusti veljensa kanssa Weljekset Sirénin Puusepäntehtaan. Tehdas aloitti toimintansa syksyllä sitä varten suunnitellussa ja rakennetussa talossa. Kuitenkin jo helmikuussa 1906 liikkeestä tuli A.A. Sirénin Puusepäntehdas, joten veli jäi pois toiminnasta. Sukunimen suomentamisen jälkeen toukokuussa liikkeen nimeksi tuli A.A. Soininvaaran Puusepäntehdas. Viittaisikohan nimi syntymäpaikkaan ja juuriin, Sirénin isovanhemmathan asuivat Soinissa.

Soininvaaran Puusepäntehdas sijaitsi Puistokadun ja Puutarhakadun kulmauksessa. Laatokka-lehti kirjoitti tehtaasta, että alakertaan oli sijoitettu koneet ja kuivaushuone. Lautain kuivaamista varten on pitkulainen huone, jossa on monenmoisia ilmanvaihtoreikiä seinissä ja lattiassa. Toiset tuovat tarpeellisen lämpömäärän ja toiset taas vievät kosteuden ulos. Koneisiin kuuluu 110 woltin dynamo ja höyrykone, joka käyttää sahoja, poria ym koneita. Verstaalla työskenteli 11 miestä. Rakennus tuhoutui 2.2.1940 pommituksissa. Alakuvissa tehtaan työntekijöitä, ja näyttääpä itse johtajakin sekä Eero-poika olevan kuvassa. Toisessa alakuvassa tehdas Puistokadun puolelta. Tosin katujen nimet olivat silloin vielä Suuri Puistokatu ja Pieni Puistokatu.

Alfred Sirén meni naimisiin Johanna Långin kanssa. Heille syntyi Helsingissä neljä lasta Tyyne Maria (1887), Toini Sylvia (1890), Eero Arvid (1892) ja Lyyli Regina (1893). Enny Astrid (1897) ja Lauri William (1898) syntyivät Valkealassa. Lauri kuoli kolmevuotiaana tulirokkoon. Sortavalassa syntyi vielä perheen kuopus Laura Johanna (1902). Tästä kuvasta puuttuu perheen vanhin tytär Tyyne.

Perheen tyttäret sekä opiskelivat että myös harrastivat yhteiskuntaluokalleen sopivia aktiviteetteja. Toini soittaa ja nähtävästi Lyyli laulaa. Toisessa kuvassa Lyyli ja Enny koruompelevat ja Toini on keskittynyt kirjallisuuteen. Kuvat ovat erittäin mielenkiintoisia, niistä näkee, kuinka perheen koti oli sisustettu. Mahdollisesti heillä oli käytössä myös oman puusepäntehtaan valmistamia huonekaluja.

Kuvateksti

Perhettä kohtasi suuri suru, kun Eero Arvid kuoli 27.8.1913. Eero oli Sortavalan lyseossa seitsemännellä luokalla. Hän toimi toverikunnan puheenjohtajana ja valmisti koulun kokoelmiin "fysiikallisia" opetusvälineitä, kuten lyseon matrikkelissa kerrotaan. Niitä hän varmaan tässä kuvassakin valmistelee. Vuosikertomuksessa 1913-1914 kirjoitetaan näin: "Vähää ennen lukuvuoden alkua vaipui kuolon uneen keuhkotaudin murtamana Eero Soininvaara. Vainajan maalliset jäännökset kätkettiin maan poveen saman kuun 31. päivänä, ja tässä tilaisuudessa tuli monella tavalla ilmi se suru ja kaipaus, minkä tämän kelpo nuorukaisen poismeno jätti jälkeensä."

Soininvaara piirsi taloja, huviloita, jopa Sortavalan uimalaitoksen piirustukset ovat hänen käsialaansa. Tämä kaunis, omaperäinen huvila on merkitty kuvissa Soinilaksi. Se sijaitsi Laatokan rannalla, Lihkatsussa. Viereisessä kuvassa on rakennus vielä kesken, yläpuolella se lienee jo valmis.

Viereinen kuva on näkymä Soininvaarojen talosta Puistokadun toiselle puolelle. Vuonna 1909 valmistunut rakennus on yhä olemassa. Siinä oli aikanaan mm. Marttojen pullapuoti, asuntoja ja mahdollisesti puutavaran myyntiä. Toisessa kuvassa Soininvaaran tyttäret "kotipihan nurkassa" ihailemassa kukkia.

Alfred Adrian Soininvaara kuoli 53-vuotiaana 22.1.1916. Hän oli sairastanut influenssan, ja ollut sen takia vuoteenomana päivän. Luullen jo parantuneensa hän aloitti työnteon, mutta saikin jälkitautina keuhkokuumeen, johon hän menehtyi. Pari vuotta aikaisemmin hän oli myynyt tehtaansa Heikki Korhoselle, mutta jatkoi johtajana yrityksessä. Korhosen omistuksen aikaan nimi säilyi entisenä. Soininvaaran kuoleman jälkeen vuonna 1916 Helylän tehtaanhoitaja Seppo Tiensuu osti tehtaan Heikki Korhoselta. Hänen aikanaan nimi oli Seppo Tiensuun Puunjalostustehdas. Myöhemmin tehtaan omisti Juho Hartikainen.


Kuvat ovat peräisin albumeista, jotka ovat olleet myytävänä kirpputorilla. Niistä saa hienon ajankuvan 1900-luvun alun Sortavalasta, varhaisimmat kuvat ovat vuodelta 1907, suurin osa ajoittuu 1910-luvulle. Kaikkia albumin kuvia ei ole julkaistu tässä. Seuraavaksi julkaistaan nuorison ja vähän vanhempienkin harrastuksista ja ajanvietosta artikkeli upeine kuvineen. Myös hienoja maisemakuvia kaupungista ja saaristosta on luvassa.


Kuvat Tuula Roiton kokoelmasta. Teksti Asta Ruokolainen.